Esiselvityksen tavoitteena on, että Suomessa toteutetaan 2-4 vuoden aikajänteellä ns. matkailueuro-malli isojen matkailumaiden (esim. Itävalta ja Sveitsi) tapaan. Malli toimii siten, että matkailijat maksavat palvelujen yhteydessä tietyn summan (esim. 1 euro/yö), joka käytetään matkailun markkinointiin ja kehittämiseen.
Esiselvitys koostuu seuraavista osa-alueista:
1) Selvitetään Suomen valmiudet ja mahdollisuudet matkailueuron toteuttamiseen: miten matkailumaksun kerääminen toteutetaan, mitä palveluja se kattaa, lainsäädännölliset tarpeet ja rahankäytön mahdolliset periaatteet.
2) Selvitetään suurten matkailumaiden lainsäädäntö, käytännön toimintamallit matkailueuron perimisen suhteen ja sen hallinnointi sekä toteutetaan benchmarking-matka ja keskustellaan avaintahojen kanssa.
3) Valmistellaan pilottikokeilu vuosille 2012 - 2013, jossa selvitetään tärkeimpien matkailualueiden (esim. Lappi, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu) halukkuus osallistua kokeiluun ja täsmennetään sen laajuus.
Esiselvityshanke toteutetaan vuonna 2011 Koillis-Suomen KOKO-ohjelman kautta ja se rahoitetaan Pohjois-Pohjanmaan maakunnan kehittämisrahasta.
Hanketta toteuttaa asiantuntijapalveluna FCG Finnish Consulting Group, projektipäällikkö Minna Kurttila, minna.kurttila at fcg.fi , puh. 050 312 0248. Lisätietoja myös Naturpolis Oy:n projektipäällikkö Outi Saastamoiselta, outi.saastamoinen at naturpolis.fi, puh. 0400 873 046.