Harri Bergman
Varatoimitusjohtaja, Pentik Oy

Anu Pentikin keramiikka- ja nahkaharrastuksesta alkunsa saanut yritys on kotoisin Posiolta. Pentik on kasvanut omakotitalon kellarissa toimivasta pajasta kansainväliseksi sisustusmyymäläketjuksi. Yritys toimii edelleen vahvasti Posiolla. Matkailu- ja kulttuurikeskus Pentik-mäki on rakentunut vuonna 1972 perustetun keramiikkapajan ympärille pikkuhiljaa. Yhtiö investoi Posion toimintoihinsa jatkuvasti. Vuonna 2006 valmistui uusi logistiikkakeskus ja 2009 avataan Pentik Galleria, valottaa varatoimitusjohtaja Harri Bergman Pentikin historiaa ja suunnitelmia. Bergman on kotoisin Rovaniemeltä ja siellä hän myös tapasi vaimonsa Raisan (os. Pentikäinen). Vuonna 2003 Bergman siirtyi työskentelemään perheyritykseen. Paitsi yhteisen intohimon työhön pariskunta jakaa myös innostuksen liikuntaan. Koko seitsenhenkinen perhe laskettelee, ja vanhempien uusin harrastus on maastopyöräily Posion komeissa maisemissa. Posion parhaista puolista kysyttäessä Bergmanilta löytyy vastaus nopeasti. Euroopan isoimmaksi lähteeksi mainittu Kitka-järvi on upea, ja seudun ihmisten monipuolinen osaaminen on tehnyt minuun vaikutuksen. Vaikutuksensa on myös Pentikillä Posioon. Vuoden yritys 2007 -palkinnon pokannut yhtiö on seudulla suuri työllistäjä ja se lienee toiminut innoittajana myös keramiikkapainotteisen lukion synnyssä.
![]() |
Täältä saimme apua: |

