Liisa Jaakonsaari
Euroopan Parlamentin jäsen

Olen siviiliammatiltani toimittaja, mutta oikeastaan koko aikuisen elämäni olen ollut kansanedustajan luottamustehtävässä. Se on ollut jatkuvaa uuden oppimista, joten leikilläni usein sanon, että olen kaikkien tieteitten tohtori.
Nykyään asun Brysselissä, mutta koti on Oulussa, kesäinen metsämökki Taivalkoskella ja talvella vietän kaiken mahdollisen vapaa-ajan Kuusamossa, Talvijärven rannalla. Tultuani valituksi Euroopan Parlamenttiin, elämä on ollut yhtä matkustamista Brysselin, Strasbourgin, Helsingin, Oulun ja Koillismaan välillä. Voimia kerään jouluna, pääsiäisenä ja usein viikonloppuisin Kuusamossa. Vastikään parlamentin saksalainen virkamies otti minua hihasta kiinni ja sanoi viettävänsä kesät samalla seudulla, joten en ole ainoa.
Koillismaa on myös tarinoiden maa. "Latusteleminen" on Taivalkosken ominaisleima, mutta samaa tarinan iskentää on Kuusamossakin. Tarinoiden lisäksi alueessa ihastuttaa luonto. Oikeastaan Koillismaalla on kaksi maailman himotuinta rikkautta; puhdas ja maukas pohjavesi sekä luonnonkala. Tulevaisuudessa ne ovat yhtä arvokkaita aarteita kuin Norjalle öljy ja Etelä-Afrikalle timantit, sanokaa minun sanoneen.
![]() |
Täältä saimme apua: |
