Vuoden 2008 huhtikuussa alkanut maatilayrittäjille suunnattu Tiedoilla tavoitteisiin –koulutushanke päättyi vuoden 2010 lopussa. Hankkeen toiminta-alueena olivat Kuusamon kaupunki, sekä Taivalkosken ja Posion kunnat. Hallinnoinnista vastasi Koillis-Suomen kehittämisyhtiö Naturpolis Oy. Hankkeen kokonaiskustannukset olivat noin 185.000 euroa ja rahoitus muodostui siten, että EU/valtion osuus oli 80 %, kuntien osuus 10 % ja yksityinen rahoitusosuus 10 %.

Hankkeen osioina olivat maatilan sukupolvenvaihdoskoulutukset, sekä maatilayrittäjien johtamis-/liiketoimintaosaamiseen liittyvät koulutukset. Hankkeeseen osallistui 53 maatilayrittäjää, joista sukupolvenvaihdososiossa oli 17 yrittäjää ja liiketoiminta-/johtamisosiossa 36 yrittäjää. Hanke järjesti 16 yleistä koulutustilaisuutta, sekä kaksi opintomatkaa, joihin osallistui yhteensä 103 eri henkilöä. Yleisten koulutustilaisuuksien lisäksi hankkeen toimintaan kuuluivat keskeisenä osana yrityskohtaiset ohjaukset. Yrityskäyntejä tehtiin yhteensä 287 kpl ja yrityskohtaista ohjausta annettiin etämateriaali mukaan lukien 789 tuntia.

Hankkeen projektipäällikkö Hannu Virranniemi totesi hankkeen saavuttaneen sille asetetut tärkeimmät tavoitteet. Suurin haasteemme on saada turvattua yritystoiminnan jatkuvuus, sekä toimintaa jatkavien yritysten kilpailukyky. Erityisesti yksikkökokojen kasvaessa johtamiseen liittyvät tiedot ja taidot tulevat entisestään korostumaan. Johtamis- ja liiketoimintaosiossa keskeisinä toimintoina olivat yritysten ja yrittäjien nykytilakartoitukset, tulevaisuuden visiointi ja tavoitteiden asettaminen, sekä toimenpiteiden määrittely tavoitteiden saavuttamiseksi. Lisäksi yrityksille tehtiin vuosittaista yrityskohtaista seurantaa ja siihen liittyvää ohjausta. Vuosilta 2007 – 2009 saatujen seurantatietojen yhteenvedon mukaisesti maidontuotannossa olevien yritysten tuotantomäärä kasvoi 8,2 %, kannattavuuskerroin parani 0,65:stä 0,73:een ja verotettavan tulon osalta kasvua tapahtui 9,9 %.

Sukupolvenvaihdosta suunnitteleville yrittäjille tarjottiin tietoa mm. suunnittelusta, rahoituksesta, verotuksesta ja juridiikasta, sekä yksilöllistä yrityskohtaista ohjausta vaihdoksen toteuttamiseksi.
Virranniemen mukaan vaihdosprosessi vaatii valtavan määrän tietoa eri asioista ja valmentava koulutus ja nimenomaan yrityskohtainen ohjaus on välttämätöntä onnistuneen vaihdoksen toteuttamisessa. Yrittäjiltä saatujen kirjallisten palautteiden mukaisesti hanke pystyi hyvin vastaamaan näihin tarpeisiin.

Virranniemi korostaa maaseudulla tapahtuvan yritystoiminnan ja erityisesti maatalouden merki-tyksen olevan alueellamme edelleen merkittävän suuri. Vaikka tuotantotoiminnassa olevien tilojen määrä on rakennekehityksen myötä vähentynyt, maatilojen yhteenlasketut tulovirrat ovat hankealueella jopa hieman nousseet
Vuonna 1999 maatilojen tulovirrat Kuusamon, Posion ja Taivalkosken osalta olivat yhteensä 37,9 milj. euroa (alv 0), kun ne vastaavasti vuonna 2009 olivat 38,7 milj. euroa. Lisäksi on huomioitava muut huomattavat kerrannaisvaikutukset työllisyyteen ja tulovirtoihin.

Virranniemi kertoo, että alkutuotannon kehittämisen jatkotoimina odottelemme tällä hetkellä Pohjois-Pohjanmaan ELY –keskukselta myönteistä päätöstä Tuottava maaseutu –hankkeen rahoituksesta. Alkavan hankkeen toiminta-alueena tulevat olemaan Kuusamon, Taivalkosken ja Posion lisäksi myös Itä-Lapin kunnat. Kohderyhmänä ovat maatilojen lisäksi myös metsä- ja porotilat. Hankkeen rahoituksesta EU:n/valtion osuus on 90 %.

© 2010 KUUSAMO REGION | SIVUKARTTA | KOILLIS-SUOMI-VISA
FacebookFlagsNaturpolis oy logo