Taivalkosken elinkeinopoliittinen ohjelma valmistumassa
Taivalkosken yrittäjien nykyinen elinkeinostrategia on tehty vuosille 2000-2010. Koska strategian laatimisesta on kulunut jo kymmenen vuotta ja sen takaraja on käsillä, tuli Taivalkosken yrittäjiltä aloite strategian päivittämisestä syksyllä 2009. Nyt valmistuvassa ohjelmassa otetaan kattavasti kantaa kunnan elinkeinopoliittisen kehittämisen painopistealueisiin.
Alueen elinkeinostrategian painopisteiksi on valittu puutuoteala, kansainvälinen matkailu, Venäjä-yhteistyö ja luonnonvara-ala. Näitä mukaillen elinkeinopoliittisen ohjelman kehittämisen painopisteiksi Taivalkoskella valittiin: maa- ja metsätalous, kaivannais- ja metalliteollisuus, bioenergia ja metsä sekä matkailu. Valinnoilla katetaan kaikki se elinkeinotoiminta, jonka säilyttäminen elinvoimaisena on tärkeää alueen menestymiselle. Lisäksi ohjelma kattaa ne potentiaaliset mahdollisuudet, joista alueen tulevaisuuden näkymät ovat riippuvaisia.
Ohjelman laatimiseen osallistui 27 eri alojen asiantuntijaa. Asiantuntijoista noin puolella on ollut yritystausta, mikä varmistaa ohjelman vahvan yrittäjälähtöisyyden. Ohjelma käsitellään kunnanhallituksessa ja yrittäjäyhdistyksissä joulukuun aikana ja se on osa Koillis-Suomen KOKO-ohjelman tekemää elinkeinostrategiaa.