KOKO Russia -verkoston tavoitteena on alueiden tiiviimpi keskinäinen yhteistyö sekä yhteistyö kansallisten Venäjän-kaupan toimijoiden kanssa, sisältäen muun muassa verkostoitumisen ja Venäjä-osaamisen edistämisen. Tämän vuoden aikana tullaan järjestämään yhdessä muiden Pohjois-Suomen Venäjä-toimijoiden kanssa koko aluetta kattavia tiedotustilaisuuksia hyvistä käytännöistä Venäjän kaupassa. Samoin tullaan järjestämään laajempi Murmanskin aluetta esittelevä tilaisuus. Alueellisia yrittäjille suunnattuja tilaisuuksia järjestetään paikkakunnittain.
Erkki Oikarisen mukaan tavoitteena on hyödyntää jo olemassa olevia Venäjän kaupan palveluja ja palveluntarjoajia. Koillis-Suomen toiminta-alueena Venäjällä on pääasiassa Murmanskin alue ja Karjalan Tasavalta. Näiden alueiden lisäksi markkinointia ja vierailuja suunnataan Venäjän suurimpiin kaupunkeihin ja uusiin kasvukeskuksiin, kertoo Oikarinen.
- Ostosmatkailu Venäjältä Suomeen kasvaa edelleen. Hankkeen puitteissa onkin tarkoitus järjestää alueen yrittäjien ja kauppiaiden markkinointimatkoja lähialueelle. Samoin matkailualan yrittäjien tutustumis- ja markkinointimatkoja tullaan järjestämään kuluvan vuoden aikana, jatkaa Oikarinen.
Koillis-Suomen KOKO-ohjelman toiminta-alueen muodostavat Kuusamo, Taivalkoski, Posio, Salla, Kemijärvi, Savukoski ja Pelkosenniemi. Pohjoisessa tiivistä yhteistyötä harjoitetaan lisäksi Rovaniemen ja Pohjois-Lapin seutukuntien Venäjä- toimijoiden kanssa. Tulevaisuudessa tärkeänä yhteistyökumppanina tulee olemaan myös Pohjois-Suomen yhteinen Barentskeskus. KOKO Russia -verkostoa koordinoi Seudulliset kehittämisyhteisöt SEKES ry.